keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Villajakku


Marjapuuron värisestä keittovillasta tehty pikku jakku. Ostin materiaalin Eurokankaasta ja kaava löytyi Suuresta Käsityölehdestä. Materiaali on aivan ihastuttava. Helppo ommella ja muotoutuu hyvin. Mikä mukavinta, saumavaroja ei tarvitse huolitella ollenkaan.

 
 Päällitikkaukset olisi kannattanut tehdä isommalla neulalla ja pidemällä tikillä. Leikkaus "jätteeksi" jäänyt hulpioreuna näytti niin hauskalta että laitoin siitä rimpsut etukappaleiden helmaan. Rypytin rypytyslangalla ja höyrytin silitysliinalla ja tuntuivat asettuvan yllättävänkin kauniisti. Olen joskus aikanaan ostanut kauniita metallinappeja ja nyt yksi pääsi käyttöön asti.

Olen oikein tytyväinen lopputulokseen. Kaavassa oli hyvät mittasuhteet. Jakku on vaan niin lämmin ettei sitä ole voinut paljon sisällä pitää vaikkei vuorta olekaan. Toimii varmaan parhaiten kevään tultua ulkoilmoissa.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Pellava mekko & jakku



 Tässä mekko jonka tein pellava verhosta. Nastolassa on ihana lifestyle putiikki nimeltä Uniikki ja sieltä löysin jo viime keväänä ikkunassa haalistetun verhon edullisesti. Verho lojui jonkin aikaa kaapissa kun ei tahtonut sitä oikeaa kaavaa tulla eteen mistään. En halunnut pilata tätä upeaa kangasta epäonnistuneeseen tekeleeseen. Hyvälaatuista pehmeää pellavaa on todella vaikea löytää mistään. Tämä on sellainen hiekkapestyn oloinen paksu, mutta hyvin laskeutuva materiaali.

Alkuperäisessä kaavassa oli kuminauharypytys pääntiellä mutta laitoin itse laskokset kun ne tuntuivat istuvan paremmin. Verhossa oli hauska nauhakuviointi toisessa päässä ja käytin sen hyväksi helma osuudessa.


 Kankaasta riitti vielä tällaiseen pieneen jakkuunkin. En laittanut vuorta ja siksi yritinkin tehdä nurjasta puolesta mahdollisimman siistin. Kiinnitykseksi ompelin nepparin ja päälle ison napin koristeeksi.



Tässä alla tekeillä oleva pitsimekko. Ihastuin niin tuohon pellava kankaaseen että kävin kinuamassa Uniikista vielä toisenkin verhon joka oli sovituskopin somisteena :) Mitäs se kunnon asiakaspalvelija muuta voi kuin myydä :) Todella hyvää palvelua siis.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Uusi aika ja uusi arkisto

 
Tästä se alkaa, uuden arkiston pito.
Olen ommellut lähes koko ikäni. Äitini on ommelut aina ja hänen tekemistään seurattuani innostus iski minuunkin. Välillä ompelukone on saanut pölyttyä nurkassa ja välillä se hehkuu käytöstä punaisena.
Pidän kaikenlaisesta käsillä tekemisestä. Jonkin aikaa keskityin ainoastaan kortti- ja paperiaskarteluun, se imaisi minut täysin mukaansa. Aivan valloittava maailma joka tosiaan vie helposti mukanaan jos ei pidä varaansa. Korttiaskartelu toi minulle paljon uusia mielenkiintoisia ystäviä ympäri maailmaa ja joitain helmiä on matkassa mukana edelleenkin.
Tänä päivänä vapaa-aikaani kulutan lenkkipoluilla hikoillen, ommellen, askarrellen ja kirppareilla kierrellen. Eli monenlaista värkkäilyä on menossa koko ajan. Korttiblogini Kerttulin paja jää omaksi arkistoksi ja tänne alan keräämään uusia juttuja. Eli kaikenlaisia tikkejä tiedossa :)

 
 
Tässä Hänglar Stänglar leimakuvalla varustettu kortti. Näitäkin syntyy vielä silloin tällöin. Tämän kortin valmistuksessa hyödynsin silppulaatikon aarteita.